Kertoimet: SDP voittaa eduskuntavaalit, PS nousee Vihreiden ohi

25.9.2018 - 11:41:35


Vedonlyöntiyhtiö Betsson on tehnyt johtopäätöksensä gallupmittauksista avaamalla vedonlyöntikohteen ensi kevään eduskuntavaalien suurimmasta puolueesta. Pienimmän kertoimen saa gallupien ykköspuolue SDP, 1.75. Kokoomuksen ykköspuolueen asemalle on tarjolla kerroin 1.95. Keskusta on jo kaukana takana kertoimella 10.

Betssonin Head of Marketing Jussi Nurmi muistuttaa, että paljon ehtii vielä tapahtua ennen huhtikuuta.

- Noin kolmannes HS:n gallupiin vastanneista ei vielä osannut sanoa kantaansa, ja luonnollisesti näissä kyselyissä virhemarginaalit ovat aina olemassa. Mutta SDP:n asema kyselyissä on ollut sen verran vahva jo pitkään, että nämä kertoimet ovat hyvinkin perusteltuja, Nurmi toteaa.

HS-Gallupeissa Vihreiden kannatus on ropissut viimeisen vuoden aikana alaspäin liki neljä prosenttiyksikköä ja on nyt 12,9 prosenttia. Perussuomalaisten tuki on heilahdellut ja on vuoden takaiseen verrattuna puoli prosenttiyksikköä alempana, nyt 8,7 prosentissa.

Betssonin kerroinanalyytikot kuitenkin tulkitsevat, että PS on tällä hetkellä jopa Vihreitä todennäköisemmin vaalien suurin puolue, eli Betssonin arvion mukaan Perussuomalaiset tulee ajamaan vielä Vihreiden ohi lopullisissa prosenteissa, vaikka suurimman puolueen status haaveeksi jäisikin.

Jos Vasemmistoliitto nappaisi suurimman puolueen paikan vaaleissa, veikkaajat saisivat rahansa takaisin 125-kertaisesti. RKP:n, Kristillisten saati Sinisten jättiyllätys toisi vedonlyöjille kunnon jackpotin.

Vedonlyöntikertoimet: Eduskuntavaalit 2019: Suurin puolue

SDP 1.75

Kokoomus 1.95

Keskusta 10.00

Perussuomalaiset 20.00

Vihreät 30.00

Vasemmistoliitto 125.00

RKP 500.00

Kristillisdemokraatit 500.00

Siniset 1000.00

Lyö vetoa täällä:
http://record.betsson.com/_gO8MijmD0R5iD4BKgV_wlGNd7ZgqdRLk/1/


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport

 

 

Pieru voittaa Putouksen

2.11.2018 17:18:37