Niinistön takana loppukiri, selvitäänkö vaaleista yhdellä kierroksella?

26.1.2018 - 15:38:53


Peliyhtiö Unibetin tuoreiden kerrointen valossa muut ehdokkaat kirivät kannatuksessa ja Niinistön etumatka hupenee. Mahdollisen toisen kierroksen taistelupariksi on nousemassa Pekka Haavisto.

Vaikka Sauli Niinistön voitolla on edelleen ylivoimainen kerroin 1,01, ovat kannoilla tulevat ehdokkaat nostaneet kannatustaan. Toisena kisassa on Pekka Haavisto, joka saa kertoimen 14,00. Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen ovat tasoissa kertoimella 21,00. Kauas kärkikahinoista jäävät Tuula Haatainen ja Matti Vanhanen molemmat kertoimella 61,00, Merja Kyllönen kertoimella 126,00 ja Nils Torvalds kertoimella 1001,00.

Niinistön äänimäärän uskotaan kertoimella 1,20 olevan yli 52 prosenttia kun taas Haaviston povataan saavan yli 12,5 prosenttia äänistä. Unibetin kerroin tälle on 1,60. Vielä viikko sitten Niinistön äänimäärän taitekohtana oli 68,5 prosenttia.

Vaalien todellinen kirijä Paavo Väyrynen kerää kertoimen 1,55 valossa yli 11,5 prosenttia äänistä kun Huhtasaaren saaliin uskotaan kertoimella 1,57 jäävän alle 8,5 prosenttiin. Viime viikolla Unibet asetti Väyrysen äänirajan 4,5 prosenttiin, eli muutos vedonlyöntiasetelmissa on ollut huima. Kerroin 1,65 ennustaa Vanhasen kannatuksen jäävän alle 5 prosentin.

Erojen pienenemisestä huolimatta ennusteiden mukaan voittaja valitaan ensimmäisellä kierroksella. Kerroin tälle on 1,25 kun taas kerroin sille, että voittajaa ei valita vielä ensimmäisellä kierroksella on 3,50. Kerroinero on tiivistynyt, sillä viime viikolla vastaavat kertoimet olivat 1,15 ja 4,75.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalipäivää vietetään sunnuntaina 28. tammikuuta. Mahdollisen toisen kierroksen ennakkoäänestys on 31.1.-6.2.2018 sekä vaalipäivä 11.2.2018.

Unibetin kertoimet, Presidentinvaalit

Lyö vetoa täällä:
http://adserving.unibet.com/redirect.aspx?pid=8064&bid=3191

Vaalien jälkeen presidentiksi nimitetty ehdokas
Niinistö, Sauli 1,01
Haavisto, Pekka 14,00
Huhtasaari, Laura 21,00
Väyrynen, Paavo 21,00
Haatainen, Tuula 61,00
Vanhanen, Matti 61,00
Kyllönen, Merja 126,00
Torvalds, Nils 1001,00

Voittaja valitaan ensimmäisellä kierroksella
Kyllä 1,25
Ei 3,50

Laura Huhtasaari
Saatu osuus äänistä
Yli 8,5 2,25
Alle 8,5 1,57

Matti Vanhanen
Saatu osuus äänistä
Yli 5 2,10
Alle 5 1,65

Merja Kyllönen
Saatu osuus äänistä
Yli 4 1,75
Alle 4 1,95

Paavo Väyrynen
Saatu osuus äänistä
Yli 11,5 1,55
Alle 11,5 2,30

Pekka Haavisto
Saatu osuus äänistä
Yli 12,5 1,60
Alle 12,5 2,20

Sauli Niinistö
Saatu osuus äänistä
Yli 52 1,20
Alle 52 4,00

Tuula Haatainen
Saatu osuus äänistä
Yli 4 2,00
Alle 4 1,72

Nils Torvalds
Saatu osuus äänistä
Yli 1,5 1,52
Alle 1,5 2,35

Lyö vetoa täällä:
http://adserving.unibet.com/redirect.aspx?pid=8064&bid=3191


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport

 

Mika Häkkinen tarjoaa fanikamaa

11.12.2018 06:02:03

 

 

 

 

 

 

 

Pieru voittaa Putouksen

2.11.2018 17:18:37